Syksy tuntua

perjantai 9. syyskuuta 2016

Syksy tuo aina tunteen uuden alusta ja antaa mahdollisuuden aloittaa tyhjältä pöydältä. Odotan aina myös syksyn ruskan tuomaa väriloistoa. Itse kyllästyn kesään melko pian ja jo heinäkuun lopussa aloin tänäkin vuonna odottaa syksyä. Sen aika olla ihan lähellä. Itse puhun jo syksystä. Eiköhän syyskuu jo lukeudukin syyskuukausiin?  Ihanan kirpsakka ilma on saapunut. Tänään aamulla oli jälleen 5 astetta. Melkoisen kylmää jopa syyskuun aamuksi? Päivällä kylläkin on vielä ihan kesän tuntua ja auringossa jopa kuuma. Huomaan, että pihapuuhien jälkeen kodin sisustaminen sisältä alkaa kiinnostaa jälleen kesätauon jälkeen.

Meillä oli tällä viikolla siivoja pesemässä ikkunat ja tekemässä suuremman pintasiivouksen. Nyt näkyy kirkkaasti ulos ja tuoksuu puhtaalle. Todellista arjen luksusta on olla tekemättä suurta ikkunanpesua itse. Olen teettänyt uudet verhot olohuoneeseen ja en malta odottaa, että saan ne kotiin ja ripustetuksi. Ihanat syksyiset kukka-asetelmat maljakkoihin, tunnelmavalot päälle ja kynttilät tunnelmaa tuomaan. Tervetuloa syksy!






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi