Ensimmäinen adventti

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Tänään on ensimmäinen adventti! Moni odottaa adventtiin asti, että voi alkaa puhua joulusta. Monet pitävät sitä rajapyykkinä sille, että koristeluita voi alkaa tuoda kodin sisustukseen. Silloin saatetaan leipoa myös ensimmäiset joulutortut. Jouluradiokin on aloittanut tänään toimintansa soittamalla ensimmäiseksi Hoosiannan. Tästä se lähtee - lähtölaskenta johon liittyy neljä adventtisunnuntaita.

Tänään:

 * Avaamme ensimmäisen luukun adventti- ja partiolaiskalenteristamme
 * Kuuntelemme jouluradiosta peristeisiä joululauluja
 * Sytytämme illalla yhden kynttilän ikkunalle
 * Ripustamme paperisen joulutähden ikkunaan
 * Käymme vähäsen tunnustelemassa joulua kauppakeskuksen hälinässä
 * Ja ehkäpä kaivamme pari tonttua istuskelemaan omille paikoilleen






Torttuja olemme jo leiponeet. Joulukukkia löytyy jo maljakosta ja pöydiltä. Joulupöytäliina on asetettu pöydälle. Kausivalot valaisee pihaa. Joulukortteja on askarreltu tällä viikolla ja kynttilöitä on poltettu vaikka miten paljon.


Hyvässä vauhdissa ollaan! 🙉

2 kommenttia :

  1. Ihana pikkujoulutunnelma teillä! Rakastan valkoisia hyasinttejä,
    omani eivät ole vielä auenneet.
    Rauhallista ensimmäisen adventin iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos Teija! Täällä meillä on ollut koko viikonlopun niin ihana hyasintin tuoksu :)

    VastaaPoista

by mlekoshi