Talvinen terassi ja viikonlopun kuulumisia

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Sunnuntaissa ollaan. Lunta on vielä maassa, mutta tuleva viikko on ennustanut että viikon päästä sitä ilmeisesti ei enää ole. Jotenkin harmi, sillä se toi ihanan fiiliksen siitä että joulu on lähestymässä. Naapurustoon on kuluneen viikon aikana ilmestynyt erilaisia valoja niin pihoille kuin ikkunoihin. Ehkäpä lumi palaa vielä joulukuun myötä. Toivottavasti. 

Viikko on mennyt jälleen nopeasti. On ollut paljon erinäistä tekemistä niin kodin, töiden kuin harrastusten saralta. Eilen vietimme kivan päivän eksymällä vanhan ajan joulumarkkinoille. Ihastelimme taitavasti tehtyjä käsitöitä ja teimme myös muutamia hankintoja. Illalla vielä keskustelimme siitä, miten käsityöläisten tekemää työtä pitäisi arvostaa enemmän. Hinnat olivat todella edulliset, mutta olisin mieluusti itse antanut enemmän. Harmi, että hintoja pitää pitää niin alhaisina jotta kauppa kävisi. 

Markkinoiden jälkeen päätimme jatkaa vielä talvista päivää mukavissa merkeissä ja kävimme Naantalin rannassa nauttimassa päiväkahvit. Naantalissa sijaitsee sympaattinen Cafe Amandis. Amandiksessa tunnelma on aina niin lämpöinen. Tälläkin kertaa avotakkaan oli sytytetty tuli.   Savuisa tuoksu tuli nenään ovesta astuttaessa. Rauhallinen iltapäivähetki tunnelmaisessa kahvilassa kruunasi päivämme. Suosittelut jos siellä päin liikutte. 

Kuvituksena talvinen terassimme. 







Tänään vielä kotoilua. Ensi viikosta on tulossa ihan huippukiva! :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi