Alppiruusupuisto

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Tänä vuonna somen kanavissa, selvästi aikaisempia vuosia näkyvämmin, on ollut esillä alppiruusut ja tarkemmin ottaen alppiruusupuistot. Helsingin alppiruusupuistosta on näkynyt paljon kuvia ja näkymät ovat olleetkin huikeita. 

Olemme itse myöskin alppiruusupuiston jokavuotisia vierailijoita. Luulen alppiruusupuistoista kuvia olleen tänä vuonna siitäkin syystä enemmän, että kukkaloisto oli mielestäni viimeisiä vuosia paljon mahtavampi. Kokemus alppiruusupuistossa kävelemisestä on kuin satukirjan sivuilla tallustelu. Tunnelma on uskomaton, sillä emmehän ole tottuneet ollenkaan tuollaiseen kasvustoon etenkään metsässä. Raision alppisuurupuisto on istutettu siis metsään. 

Nappasin kännykällä alla olevat kuvat, joten kuvalaatu on melkoisen huono. Kuvista kuitenkin pääsee hieman tunnelmaan mukaan. En voi kuin suositella kyseistä kohdetta, jos sinne on mahdollista päästä vierailemaan. Kuvista on jo muutama viikko aikaa ja onkin tärkeää ajoittaa vierailu puistoon juurikin rhodojen kukinnan parhaaseen hetkeen. 





Raision alppiruusupuisto sijaitsee lukion takana


2 kommenttia :

  1. Alppiruusut ovat kyllä aivan ihania! :) Olisi ihana käydä tuollaisessa alppiruusupuistossa, Tampereen Arboretumissa niitä ei ole läheskään yhtä paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin puisto oli vielä paljon laajempi kuin kuviin oli sattunut. Ihanaa, että tälläisiä paikkoja on saatu meille ihailtavaksi. Tampere on mielestäni todella ihana kaupunki. Tulee käytyä aivan liian harvoin. Mukavaa, että jätit kommenttia! :)

      Poista

by mlekoshi