Istutuksia

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Menneenä viikonloppuna tuli pyörittyä jälleen kukkakaupoissa myös. Pitäähän sitä katsastaa tarjontaa, jotta sitten tietää mitä haluaa omalle pihalle. Listalta löytyy niin pionia, koristekirsikkapuuta kuin mietteitä syreenistä. Ja vaikka mitä. Vähempi parempi kuitenkin!

Päätin tuoda kukkaloistoa tänne bloginkin puolelle:




Ensin kuvia Miikan lemppareista Rhodoista. Nämä muistuttavat hieman pioneja, mutta ovat lehdiltään "kovempia". Kauniita joka tapauksessa. Luultavasti kuitenkin tulemme päätymään pioniin, jos ja kun nämä kaksi ovat vaihtoehtoina toisilleen. 



Yllä olevasta puusta oli pakko napata kuva. Se oli sen verran erikoisen näköinen, eikä oltu nähty tällaista aikaisemmin. En edes muista tämän nimeä. Kuva ei oikein tuo puun väriloistoa edukseen. Kaunis, mutta tämä olisi pitänyt viedä talveksi sisälle esim. autotalliin. Ei siis kaikkein käytännöllisin hankinta. Jääköön muiden hankittavaksi!


Kaunista ja selkeälinjaista vihreää. Voisi sopia vaikkapa etuoven portaille. Siihen kohtaan taloa olemme päättäneet laittaa muutaman ison ruukun, jonne tulee joko kukkaa tai tämän tyyppistä vihreää kasvia. 


Särkynyt sydän muistuttaa lapsuudesta. Mummin pihalla kukki tämä kasvi joka kesä lapsuudessani 20 vuoden ajan! 


Miten hieno olisikaan laittaa pieni suihkulähdeallas ja sinne jotain vesikasvia. Ei nyt ainakaan tänä kesänä kuitenkaan ;-D


Viimeinen kuva ei liity istutuksiin mitenkään. Sisälle ottaisin näitä maljakkoon. Oli pakko ikuistaa tämä aivan mielettömän kaunis värimaailma. Vihreää, pinkkiä ja valkoista <3

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi