Ehkä sittenkin

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kaksi viikkoa on aikaa muuttoon (toivottavasti). En ole hetkeen ollutkaan talossa sisällä. Heli kävi jo aikaisemmin, kun on kesälomalainen, ja minä hyödynsin saman "kompleksin" viimeisen vapaana olevan talon näyttöä ja kävin kurkkaamassa, mitä meidän talolla on tapahtunut. Paljon olikin, sisältä kaikki alkaa olla viimeistelyä ja siivousta varten valmiina, ja rakentaja oli Helille kertonut, että ensi viikolla alkaa pihan teko. Jännää!

Heli sai haluamansa yksiovisen jääkaappipakastimen.

Eiköhän meidän ruuat tuonne mahdu.

Uunikin on jo paikalla odottamassa leipomuksia.
 Tiskivuoroista ei ole kinaa, kun kone hoitaa homman.
Tiskialtaassa on kuitenkin tyyliä, vaikka rakentajien sähköjohto vielä häiritsee kuvaa.


Olohuoneeseen valitsemamme raitatapetti vaikuttaa tässä vaiheessa ihan täydelliseltä, ja varmasti vain paranee, kun huonekalutkin saadaan muutettua.
Takan ja olohuoneen tyylikkyyttä.

Olohuoneen nurkkaikkunat.

Upotetut lamput vievät eteiskäytävästä olohuoneeseen.

Makuuuhuoneen peililiukuovet tuovat ensisestään luksusta. Ne me teetimme lisätyönä, kun ajattelimme, että tässä vaiheessa on helpompi antaa homma ammattilaisille. Kuvaajan selän takana näkyy myös makuuhuoneen unen värinen taustaseinä. Sekin vaikuttaa upealta, tosin makuuhuoneessa ei ole vielä lamppua, niin todellinen väri näkyy vasta muuton jälkeen.

Vessojen peilikaapitkin ovat jo paikoillaan.

Amerikan meininkiä, kun päämakuuhuoneessa on oma WC ja suihku, ei sentään kokolattiamattoa.

Ihastuimme heti ensikerralla suihkujen kivenharmaaseen taustalaattaan.

Isompaan pienistä makuuhuoneista tuli myös raitatapetti tuomaan jatkumoa olohuoneesta.

Miehen eli mun WC ;-)

Talo lämpiää poistoilmalämpöpumpulla, joka ei vielä ole toiminnassa.

Varsinaisessa pesuhuoneessa on kaksi tyylikästä suihkua.
Sauna odottaa löylyjä.

Nykyajan mukaan saunan valaistus hoituu piilotetuilla led-valoilla.

Talon tyylin mukaan saunassakin on iso ikkuna pesuhuoneeseen.

Kiukaasta puuttuu vielä kivet, mutta varsinkin Helin haaveilema pylväskiuas tuli pyytämättäkin.

Ulkovarastokin on saanut maalia sisäseiniin.

Telkkariakin päästään katsomaan, kun talossa on antenni. Seuraava kysymys on vaan, että näkyykö kummankaan telkkarilla antennikanavat.

Naapurin syyskuussa valmistuva talo on vielä vähän varhaisemmassa vaiheessa, mutta kovaa vauhtia sekin kohoaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi