Kesä 2017: piha

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Olen jokaisena vuodenaikana päivittänyt pihalta löytyviä kukkia ja kesäaikaan on tullut otettua myös kuvia pihassa vakituisemmin asustavista istutuksista. Kesän venyminen on vaikuttanut huomattavasti siihen, että esimerkiksi viime vuonna niin kauniisti kukoistavat perennat eivät näytäkään tänä vuonna tähän aikaan yhtä hyviltä. Onneksi ruukuissa kukat pelastavat tilanteen! 

Ruukuista löytyvät edelleen kevätkukiksi istuttamani orvokit. Oletin, että orvokit ehtivät mennä huonoksi yöpakkasissa. Näin ei kuitenkaan käynyt ja samat orvokit rehottavat tällä hetkellä hyvinkin runsaina samoissa ruukuissa. Mitä olen oppinut orvokeista - älä laita niitä niin paljoa samaan ruukkuun, tila loppuu kesken!



Ruukkuja löytyy etupihalta useita. Osa on terassin rappusilla ja toinen osa pääoven edessä. Ruukkuja löytyy muutamia myös "ulkoterassilta". Sinne ovatkin päässeet tänä vuonna uutena kokeiluna yrtit. Pallon muotoinen valkokartiokuusi selvisi tosiaan talvesta ja on tehnyt uutta kasvustoa aivan hurjasti. Pieni puumme pääsi myös ulkoterassille, koska lasitetun terassin lämpötila nousee kesällä sille liian kuumaksi. 



Pääovelta löytyy orvokkia ja pelargonioita. 





Mandariinipuu, jonka ostin viime kesänä, kukki keväällä ja nyt jännäämme tuleeko siihen hedelmää. Tämä puu viihtyi viime kesän samassa paikkaa pihaa. Aurinko helli sitä niin, että se kasvoikin runsaasti. Katsotaan miten tänä vuonna käy. Mandariinipuu sai isomman ruukun ja multa vaihdettiin toukokuussa. 



Ja löytyyhän pihalta vielä viime kesänä istutetut suklaakirsikkapuu ja syreeni. Suklaakirsikkapuu selvisi talvesta ja kukkii parasta aikaa. Lehtiä on tullut runsaasti. Syreeni on myös kukassa. Omasta mielestäni ostimme valkoisen syreenin, mutta siinä onkin sininen kukka. Näinkin hassusti voi käydä! 😆



Nurmikko on erittäin huonossa kunnossa talven jäljiltä. Toivottavasti kesä paikkaa tilannetta. Osittain on isoja "kuolleita laikkuja". Näin olen kyllä kuullut monien nurmikoille käyneen. Rikkaruohoja kasvaa kyllä aivan hirmuisesti. Niitä ei taida edes jääpolte tuhota! Rikkaruohojen nyppijä ottaa lepoa terassilla. Villasukat on jalassa - koska alkaa kesä?


Näin tänä vuonna kesäkuussa


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi