Katsaus puutarhaan heinäkuussa

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Oman talon ja pihan myötä olemme saaneet uudeksi harrastukseksi puutarhanhoidon. On mukavaa katsella oman pihan kasveja, jotka on itse sinne istuttanut. Halusin taltioida tältä kesältä vertailukuvia noin kuukauden väliltä. Eli toiset kuvat ovat kesäkuulta (8.6) ja toiset melkein tasan kuukausi tästä heinäkuulta.




Vasemmalla kesäkuu ja oikealla heinäkuussa


Perennat kukkivat kahdessa eri vaiheessa. Uudet perennat, jotka kesäkuussa laitoimme kukkivat jo ostettaessa. Vanhat perennat aloittivat kukintansa kesä-heinäkuun vaihteessa ja kukkivatkin pitkään. 


 Jälleen ensin kesäkuu vasemmalla ja heinäkuu oikella


 Nämä kuvien kukkivat ovat viime vuotisia perennoja. Nämä pinkit eivät suostuneet silloin kukkimaan, eivätkä myöskään levistyneet yhtään. Tästä syystä malttamattomana kävin ostamassa perennoja alkukesästä lisää. Nyt ensi vuotta odotellessa. Leviävät varmasti vielä lisää. 


Sitten angervojen vuoro. Nämä istutettiin viime kesänä. Alkukesästä näytti siltä, että alkaako näihin edes lehtiä tulla. Eivät vihertäneet yhtään. Kuitenkin lopputulos on kukkiva angervo. Vasemmalla ylhäällä jälleen kesäkuu ja oikealla heinäkuu. 


Toivottavasti nämä kasvavat ja levistyvät. Jos istuttaisin nämä nyt tänä vuonna, laittaisin ne hieman lähemmäs toisiaan. Pihamme savimaa taitaa tehdä sen, että nämä eivät levisty niin runsaasti kuin niiden paremmassa kasvupaikassa pitäisi tehdä. Toiveena oli, että näistä kasvaisi yksi runsas pyöreä pensas. Saapi kahtoa, kun muutama vuosi kuluu. 

Hyvin on lähtenyt kasvamaan etuovemme amppelikukkakin. Kesäkuussa ajattelin, että mitähän tästäkin tulee. Kukka näytti oikein kärsivältä sen jälkeen, kun olimme saaneet sen amppeliin (vasen kesäkuun kuva). Mutta nyt se on jo aivan eri näköinen (heinäkuu oikealla). Tykkäämme!




Astetta mukavampi terassi

torstai 7. heinäkuuta 2016

Olemme saaneet nauttia kuukauden päivät uudistetusta terassistamme, emmekä voisi olla tyytyväisempiä. Täytyy sanoa, että kerrankin tuli tehtyä sellaisia ratkaisuja, joiden merkityksen ymmärtää vasta kun ne on toteutuneet.  Pidemmittä puheitta kuviin!

Kesä 2014: 


Otetaan ensin kuvia vanhasta terassista esille. Näin näkee muutoksen parhaiten. Tämä yllä oleva kuva on kesältä 2014. Olimme juuri juhannuksena muuttaneet ja laittaneet terassille kalusteet sekä grillin. Nautittiin terassista tälläisenään silloin. Muistan, miten sitä oli niin tyytyväinen ja onnellinen uudesta talosta <3

Seuraavat kolme kuvaa ovat kesältä 2015:


Terassin lisäosa oli rakennettu kesäkuussa. Nyt kun näitä kuvia katsoo, näkee miten terassilaudat olivat uusia. Tänä keväänä talven jälkeen niitä katsellessa terassi oli jo hieman kulahtaneen näköinen. Terassilaudat eivät enää olleet "ruskean" sävyisiä vaan kuivuneet auringossa täysin vaaleiksi. 


Terassin lisäosan rakentaminen oli myös nappijuttu. Siinä näköttää tällä hetkellä kuvista poiketen poreallas. Siitä on todella nautittu. Etenkin allas on tullut oikeuksiinsa kylmällä kaudella. 



Terassin suojaisaa osaa. Vielä viime kesänä terassin yleisilme oli puinen. Nämä kesäkalusteet lähtivätkin myyntiin kevään 2016 aikana. 

Tässä siis oli yleisimettä vanhasta ja nyt sitten uuteen terassiin. Mielestäni tunnelma ja ilme ovat muuttuneet aivan täysin!

Kesä 2016: 

Viimeaikaiset kuvat ovat näköjään selkeästi rakeisia. Pitää siirtyä ottamaan tänne blogiin kuvia järkkärillä. Kännykkäkuvat eivät näköjään riitä tälläisiin isoihin blogikuviin. No näillä mennään...



Meille tuli terassilasitus kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Voi että tämä on ihana ja käytännöllinen!


Terassilautojen väri muuttui harmaaksi toukokuussa. Öljysimme terassin Tikkurilan kelonharmaa-puuöljyllä. Siinä vasta hommaa oli, huhhuh!


Suuri työ ja terassin muodonmuutos takana. Kyllä kelpaa laiskotella aurinkotuolissa :D


Terassilasien asennus oli nopeaa sillä ammattimiehellä meni noin viisi tuntia näiden asentamiseen. 


Sitten sisäkuviin...


Tämä terassi on kuin eri terassi verrattuna parin viime vuoden terassikuviin. Meillä on nyt oikea kesähuone, jossa olemme oleskelleet paljon. 

Terassille tulee melkoisesti. Suomen kesä on lyhyt ja sateinen. Tähän kesään verrattuna, emme ole käyttäneet terassiamme ennen ollenkaan niin paljon kuin nyt. Lasit ovat massiiviset eivätkä heilu kovallakaan tuulella. Nyt voi nauttia terassilla oleskelusta säällä kuin säällä!


Terassikalusteet muuttuivat tänä kesänä harmaiksi. 


Kukkia tuomassa väriä.


Tämä on meidän molempien mielestä parhaimpia satsauksia kotiimme. Terassilasitusta voinemme suositella kaikille sitä pohtiville. Sanotaanko, että elämämme on mullistunut uudelle aikakaudelle. Heh! 

Tälle kesälle on luvassa vielä yksi iso muutos pihalla. Siitä sitten myöhemmin loppukesästä ennen ja jälkeen kuvien kera. 





by mlekoshi