Vanha Rauma

torstai 31. joulukuuta 2015

Käyn melko usein Raumalla. Viimeksi tällä viikolla. Raumalla on oma tunnelmansa, etenkin Vanhassa Raumassa. Sen pikkuputiikkien tarjonta on kerrassaan mainio ja teenkin melko paljon esimerkiksi kotimme sisustukseen liittyviä hankintoja sieltä. Viimeisimpänä voidaan mainita keittiömme verhot, Rauma-kuosilla tietenkin!

Eilen olin Raumalla liikkeellä jo varhain aamulla. Vanha Rauma oli hiljainen ja kaunis. Sain rauhassa ottaa kuvia, ja kävellä pitkin kapeita kujia vanhoja taloja ihaillen, tunnelmasta nauttien. Kontion kahvit oli vertaansa vailla. Oli minulla asioitakin toimitettavana, mutta tunti tätä rauhaisaa hetkeä ennen näitä menoja oli käytetty mielestäni oikein hyvin.









Tänne mä muuttaisin heti jos voisin. Ehkäpä sitten eläkeiässä! ;)

"gyl raum o ain raum"

Koti puettuna jouluun

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Tallennan meille muistoksi kuvia kodista jouluna 2015. On mukavaa katsella ensi vuonna joulun aikaan tämän vuoden joulua ja suunnitella uutta. Samaan tapaan muistelin viime vuotta tallentamieni kuvien myötä. Samoja koristeita, mutta hieman eri paikoissa. Jotain uutta on tehnyt myös mieli hankkia. Pääasiassa uudet hankinnat ovat olleet koristeita kuuseen. Tässäpä näitä kuvia.

Tämän vuoden jouluasetelmat tein keittiön sivupöydälle ja eteisen lipaston päälle. 


Keittiöön sain joulunpunaista kulhon ja tuikkikipon avulla. 



Yllä oleva asetelma on eteisestä. Mielestäni asetelmat olivat kivoja pieniä "taideteoksia", joita jaksoi katsoa koko joulun. Taidan suunnitella ensi jouluksikin jotakin saman tyylistä. 


Keittiön pöydän yllä on Pentikin iso oksa kristalleineen. Oksaan ostimme tänä vuonna uutta. Ihastuimme käpyjä muistuttaviin palloihin. Ne löysivätkin heti paikkansa oksasta. 


Pikkujoulukuusi pääsi vanhalle, viime jouluiselle, paikalleen. Tänä vuonna hankimme pelkkien oksien tilalle huonekuusen. Kuulemma, tämän pitäisi kestää ensi jouluunkin. Saapahan katsoa, miten käypi!


Joulukuusi oli tänä vuonna uudella paikalla. Käytävälle on tullut kuluneen vuoden aikana sivupöytä, joten päätimme laittaa kuusen olohuoneen takan viereen. Paikka oli hyvä, sillä saimme nauttia kuusen valoista joka ilta tv:ta katsellessamme. 





Joulu meni nopeasti. Lähdimme jo 22. päivä ajamaan kohti Seinäjokea. Seinäjoelta joulunvietto jatkui Raumalla joulupäivänä ja kotiin palasimme tapanina. Yhteisiä vapaita oli vielä kolme päivää jäljellä. Ikää on tainnut tulla jo sen verran, että tarvitsimme joulun jälkeen muutaman päivän ihan vain lepäilyyn! ;)

Tämäkin joulu jäi hyvänä muistona mieliimme <3

Joulukoti

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Tämä blogi on mukava tapa kerätä itselle muistoja matkan varrelta. Muutama päivä sitten selasin blogia halutessani muistella viime joulua ja sitä, minkälaisia koristeita meillä oli silloin. Ihanaa, että olen ottanut kuvia ja tallentanut niitä tänne.

Tuleva joulu on toinen yhteinen joulumme ja samalla toinen joulu yhteisessa kodissamme. Blogi siis on muistojen taltiointiin todellakin mitä mainioin väline. Samalla tunnelmia pystyy jakamaan muillekin. Mikäs sen kätevämpää!



Torttuja leivottiin kolmannen adventin viikonloppuna molempina päivinä. 


Keittiön ikkunalla, jo toista vuotta, nappulat toimittamassa adventtikynttilöiden pitimien virkaa. Keittiö taitaa olla ainoa kohta kodissamme, jonne saamme kynttilät ikkunalle. Se siis hyödynnetään tietysti!


Punainen tuo joulun ja sitä virkaa on toimittamassa punainen hirvi-sohvatyyny. 




Miten tätä malttaa laittaa pois joulun jälkeen. Minulle punainen on melkeinpä se jouluväri. Toisaalta kevään tultua varmasti tekeekin jo mieli kaivaa kaapeista sisustukseen sitä raikkaampaa ja aurinkoisempaa väriä. Nautitaan siis tästä hetkestä nyt. 

Olen ottanut kuvia kotimme tontuista. Ajattelin palata niihin oman päivityksen kera. Seuraavaksi sitten niitä. Teema joulu jatkukoon! :)

Tähtitorttuja

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kolmas adventti. Joulu tulee nopealla vaihdilla. Tuntuu ettei muuta ehdi kuin odottaa lumisia maisemia ja toistaa sitä että ei vielä voida olla näin lähellä joulua. Onhan tässä kuitenkin vielä aikaa tunnelmoida.

Eilen tehtiin ensimmäisen kerran tähtitorttuja. Yleensä olen tehnyt perinteisiä joulutorttuja, mutta tähtitortuiksi nämä muuttuivat muotonsa kautta. Piparkakkumuotti esille ja siitä se sitten lähti. Taikinaa jää tällä tavalla haaskoon melkoisen paljon.


Kauniin näköisiä kahden suupalan torttuja. 


Eipä niitä paljoa meiltä jäänytkään syömättä. Maistuivat päiväkahvilla hyvin. Illalla menivätkin jo loput. Tänään pitää tekaista lisää. 


Joulu on saapunut myös sisustukseen. Kynttilöitä on kulunut jo melkoinen määrä. Pidämme siitä, että aina palaa kynttilä, useimmiten kynttilöitä, jossakin kodissamme. Jouluasetelma löysi oman paikkansa. Tänä vuonna valkoinen joulutähti on päässyt asetelman pääosaa. 


Kuusi on ollut koristeltuna muutaman päivän ajan. Viime vuonnakin laitoimme kuusen jo varhain esille, koska vietämme joulun jälleen muualla. Näin pääsee myös omassa kodissa nauttimaan kaikesta jouluun liittyvästä eikä tarvitse luopua kuusen laitosta. Olkoonkin sitten vasta joulukuun puoliväli. 

Seuraavat postaukset taitavat jatkaa jouluista tunnelmaa. Nautitaan siitä nyt kun on sen aika! :)

Itsenäisyyspäivä 2015

torstai 10. joulukuuta 2015

Tarkoitus on päivittää itsenäisyyspäivän tunnelmia kuvien väityksellä vielä näin jälkikäteen. Yleinen tunnelma oli päivällä sateinen, mutta emme antaneet sen haitata.

Itsenäisyyspäivä alkoi kotoilulla. Tehtiin lounasta, jonka jälkeen lähdettiin joulumarkkinoille. Ihmisiä oli sateesta huolimatta jonkin verran liikkeellä. Joulumarkkinoiden tunnelma jäi hieman vaisuksi lumettomuuden takia, mutta mukavaa oli silti kävellä ja katsella kojuja.





Vettä sataa! Ainoa ostoksemme oli seimen täydennys. Jouluseimemme on keramiikkapaja Kruukun tekemä ja tänä vuonna ostimme siihen yhden paimenen ja kyyhkysparin tallin katolle. Joka vuosi jotakin... 


Markkinoiden jälkeen teki mieli iltapäiväkahville jonnekin ja päätimmekin ottaa suunnaksi Naantalin ja Cafe Amandiksen. 



Jippijai.... 


... jeee, Amandis näkyy ja se on auki! (keltainen talo)



Ihana joulutunnelma oli vastassa jo ulkoportailla ja jatkui sisälle.  Ihmisiä oli paljon liikkeellä. 


Herkut pöytään, lippu liehumaan ja nauttimaan olosta <3


Kotona oltiin jo hyvissä ajoin ja kuudelta sytytimme ikkunalle kaksi kynttilää. Itsenäisyyspäivä ja toinen adventti osui samalle päivälle tänä vuonna. Loppuilta kului mukavasti sohvalla juhlia seuraten ja juustoja maistellen. 

Seuraavaksi palaan jouluisen kodin tunnelmissa.








Marraskuun juttuja

maanantai 23. marraskuuta 2015

Joulun odotus on alkanut ainakin jo toisella meistä. Haluaisin laittaa jo koristeita esille, mutta onneksi on tuo toinen himmaamassa. Ensimmäinen adventti häämöttää kuitenkin jo tämän viikon sunnuntaina eli eiköhän se joulun odottaminen virallisestikin pääse alkamaan kohta.

Kokoan tälläkin kertaa muutaman kuvan marraskuun tapahtumista tähän. Kiirettä on ja kaikki viikonloput tuntuu olevan täyteen ahdettuja. Näin se on aina loppuvuodesta. Nautin kuitenkin juurikin siitä! :)


Ensimmäiset hyasintit on ostettu noin viikko sitten ja ripoteltu pitkin kotia. Rakastan kotona olevaa hyasintin vienoa tuoksua, jonka huomaa kotiin tullessa. Kuitenkin maltillisesti tuoksua.


Käsityömessuilla tuli käytyä Tampereella 13.11 perjantaina. Epäonnen päivästä ei ollut tietoakaan ja kaikkea kivaa löytyi, etenkin uusia ideoita. Yllä olevassa kuvassa ostoksia: paperinarua ja isot pyöröpuikot. 


Tein itse tälläisen valokranssin. On muuten aika kiva. Myönnetään, että pientä kehittelemistä on vielä... aion tehdä vielä toisenkin!


Kasnäs. Mantereella tuli lunta ja saaristossa näytti tältä. Kuva viime viikonlopulta. Olimme nauttimassa kylpylästä. Saimme matkan lahjaksi. Ihana lahja kerrassaan!


Kotimatkalla joulutunnelmissa, ainakin minä... Maassa oli hieman jopa lunta. Poikkesimme takaisin tullessa Paimion joulumarkkinoilla sekä sisustuskauppa Adalmiinan Helmessä. 


Nämä löytyivät sisustuskaupan pihalta, automme edestä.


Ensi viikolla on jo joulukuu!

Sekalaisia kuvia lokakuulta

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lokakuu meni nopeasti. Marraskuukin on jo hyvää vauhtia käynnissä. Jouluisia koristeita ja herkkuja on ilmestynyt kauppaan. Itsekin olen jo muutaman joululehden kotiuttanut ja lueskellutkin sohvalla nautiskellen. Olen vaan niin jouluihminen.

Keräilin lokakuun aikana otettuja kuvia tämän postauksen yhteyteen. Sekalaisia tapahtumia, kuvia eri yhteyksistä. Olkaa hyvä! :)


Takkaa on poltettu melkein joka ilta. Takka ja sen tuoma tunnelma <3


Halloween viikonlopun kukat ostettu juurikin oikean värisävyn perusteella. 


Kynttilöitä on saanut poltella jo muutaman viikon...


... tämä vihreä mistelin tuoksuinen keittiön pöydällä. Kynttilät eivät ole jääneet pelkästään poltteluasteelle, sillä olin ystäväni luona tekemässä kynttilöitä myös itse. Teimme soijakynttilöitä lasipurkkeihin. Kynttilän kaikki osat ovat ainakin melkein luomua.


Torilta ihania liljoja. Neljä vartta kymmenellä eurolla. Vakkari paikka ostaa liljoja!


Ulos on jo viety lyhty. Lyhdyn valot näkyvät kivasti olohuoneeseen terassilta. 


Silakkamarkkinoilla käytiin myös. Turun kauniimpia kävelyreittejä. Lehdet ovat tainneet jo tippua puista. 


Lakuostoksia selkeästi!



Kyllä Turku vaan näyttää parastaan!



Viime viikonloppuna käytiin myös herkuttelemassa Turun kenties suosituimmassa ravintolassa. Ainakin ravintolaan sai jonottaa pöytää heinäkuusta lähtien. Kaskismenut nautittu. Kuvassa nykypäivän tillilihaa. Pitihän annos ikuistaa ;)



Taivaalle katsoessa on saanut huokaista ihastuksesta. Kaikkea ei vaan voi ikuistaa kuviin, sillä moni asia pitää kokea. 

Tänä syksynä on melkein joka päivä ollut hetki, jolloin olisi tehnyt mieli pysähtyä siihen paikkaan ja kaivaa kamera laukusta. Ei ne kuvat, vaan ne pienet hetket... jotka pitää huomata <3

by mlekoshi