Maaliskuu

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Maaliskuu ja ajatukset on siirtyneet kevättä kohti. Pääsiäinen on kohta tuloillaan. Alkuvuosi on mennyt vauhdikkaasti ja pääosin mukavasti. On ollut aika kiireistä, mutta myös hyvin rauhallista.  On ollut hyvin sujuneita asioita ja sitten niitä ei niin loistokkaasti menneitä juttuja. Tasapainoista hyvinkin kaikella saralla - normaalia elämää. 

Maaliskuu on ollut lapsesta asti kuukausista tärkeä. Olen syntynyt maaliskuussa, samoin siskoni, ja näin ollen maaliskuusta on muotoutunut myös juhlien kuukausi. Lapsuudessani maaliskuussa oli aina jonkinlaista juhlaa. Aikuisena en moneen vuoteen juhlinut syntymäpäivääni.  Nykyään ajattelen, että jokaista vuotta kannattaa juhlistaa ja iloita siitä, että saa kokea taas uuden. Kun on aihetta juhlaan, siihen kannattaa tarttua. Ilon ja hyvän mielen tuominen arkisiin hetkiin on aina hyvästä. Tiedän jo, että tässä kuussa tullaan syömään synttärikakkuja. Yksi niistä jopa koemaistettiin viime viikolla.



Tänään on lauantai. Aurinko paistaa ja päivät ovat selvästi pidentyneet. Viikolla töihin ajaessani, aurinko paistoi jo ennen kahdeksaa. Illalla hämärä alkaa vasta vähän ennen kuutta. 

Tänä vuonna meillä on ollut talvi täällä etelässä. Talvea on jatkunut jo useampi viikko - ihanaa! Pakkasta on ollut kylmimmillään -20C (öisin ja aamuisin). Aurinko on paistanut kolmatta viikkoa lähes joka päivä. Auringon lämmön huomaa selvästi, sillä se sulattaa nopasti terassilasien kuuran ja rännit tippuvat päivällä vettä, vaikka pakkasta on ollut viidestä kymmeneen astetta. Hiihtoladut ja luistinradat ovat olleet ahkerassa käytössä (ei kylläkään minun toimestani!). Olemme todella nauttineet siitä, että kerrankin on talvi.

Mukavaa viikonloppua! 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi