Katsaus puutarhaan heinäkuussa

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Oman talon ja pihan myötä olemme saaneet uudeksi harrastukseksi puutarhanhoidon. On mukavaa katsella oman pihan kasveja, jotka on itse sinne istuttanut. Halusin taltioida tältä kesältä vertailukuvia noin kuukauden väliltä. Eli toiset kuvat ovat kesäkuulta (8.6) ja toiset melkein tasan kuukausi tästä heinäkuulta.




Vasemmalla kesäkuu ja oikealla heinäkuussa


Perennat kukkivat kahdessa eri vaiheessa. Uudet perennat, jotka kesäkuussa laitoimme kukkivat jo ostettaessa. Vanhat perennat aloittivat kukintansa kesä-heinäkuun vaihteessa ja kukkivatkin pitkään. 


 Jälleen ensin kesäkuu vasemmalla ja heinäkuu oikella


 Nämä kuvien kukkivat ovat viime vuotisia perennoja. Nämä pinkit eivät suostuneet silloin kukkimaan, eivätkä myöskään levistyneet yhtään. Tästä syystä malttamattomana kävin ostamassa perennoja alkukesästä lisää. Nyt ensi vuotta odotellessa. Leviävät varmasti vielä lisää. 


Sitten angervojen vuoro. Nämä istutettiin viime kesänä. Alkukesästä näytti siltä, että alkaako näihin edes lehtiä tulla. Eivät vihertäneet yhtään. Kuitenkin lopputulos on kukkiva angervo. Vasemmalla ylhäällä jälleen kesäkuu ja oikealla heinäkuu. 


Toivottavasti nämä kasvavat ja levistyvät. Jos istuttaisin nämä nyt tänä vuonna, laittaisin ne hieman lähemmäs toisiaan. Pihamme savimaa taitaa tehdä sen, että nämä eivät levisty niin runsaasti kuin niiden paremmassa kasvupaikassa pitäisi tehdä. Toiveena oli, että näistä kasvaisi yksi runsas pyöreä pensas. Saapi kahtoa, kun muutama vuosi kuluu. 

Hyvin on lähtenyt kasvamaan etuovemme amppelikukkakin. Kesäkuussa ajattelin, että mitähän tästäkin tulee. Kukka näytti oikein kärsivältä sen jälkeen, kun olimme saaneet sen amppeliin (vasen kesäkuun kuva). Mutta nyt se on jo aivan eri näköinen (heinäkuu oikealla). Tykkäämme!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi