Pihakukat talveksi

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

No niin, nyt on näin syyslomaviikon kunniaksi päivitetty syyskukat talvisemmiksi. Näillä on tarkoitus mennä kevääseen asti, jolloin vuorossa ovat perinteiset narsissit, helmililjat ja orvokit. Pihamme on pieni, mutta olen jakanut sen kahteen ryhmittymään. Pihan pienuudesta huolimatta se jakautuu etuoven edustaan ja terassin osuuteen. Näin ryhmittelin kukat tälläkin kertaa. 

Päätän aina ennen kukkaostoksille lähtemistä, että haluan pitäytyä koko pienen pihan osalta samassa värimaailmassa ja tyylissä. Tälläkin kertaa mielessäni oli valkoiset callunat ja sitten jotain vihreää sekä hopeista sen rinnalle. Kuinkas kävikään. Miksi pinkit callunat alkavat aina kuiskia hyllyistä?

Alla näkyy ensin terassin portaille tullutta asetelmaa. Kukkaruukkuja löytyy vaikka millä mitalla, mutta talveksi halusin laittaa ajatuksella "less is more". Terassin portaille valikoituikin vain kaksi betoniruukkua ja niihin kukat. Halusin callunaa sekä korkeuseroa tuomaan pienen sypressin. Ensin sypressikukkaruukussa oli vain vihreä calluna sen lisäksi, mutta mietin vieläkin sitä mikä sai minut lisäämään sinne vielä punertavankin callunan 😅





Sitten päästään etuovelle. Etuovella oli kesällä yksi pienempi valkoinen ruukku enemmän ja nyt vein sen varastoon. Pitäydyin etupihan osalta melkein suunnitelmassani. Halusin ison sypressin korkeaan ruukkuun. Tähän on suunnitelmissa lisätä ensi kuun puolella valot. Ajatus valaistusta etuovesta on iskostunut mieleeni. Mietin pitkään laitanko murattia sypressin juurelle, sillä se ei taida talvea kestää. Päädyin laittamaan muutaman pienen. 

Matalampaan ruukkuun laitoin pelkkiä callunoita. Miksi siis pitäydyin melkein suunnitelmassani - callunat eivät ole valkoisia vaan ihanan hennon punaisia. Syy siihen, miksi valkoiset callunat jäivät kauppaan on se, että ne olivat kaikki huonon näköisiä. 





En malta odottaa, että saan kietoa valot sypressin ympärille - ja vielä kun saisimme tänä talvena lunta maahan! 

2 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttävät 💓
    Meitsin callunat ovat vieläkin kaupassa, kääk 😩 Vettä on tullut jatkuvasti, niin ei ole huvittanut paljon pihalla touhuilla. Täytyy nyt kyllä hakea ne ennen kuin loppuvat!

    Mukavaa syyspäivää 🍂

    VastaaPoista
  2. Kiitos ja sinulle myös!

    Ehdottomasti nyt nopeasti callunakaupoille jottei jää ilman :D

    VastaaPoista

by mlekoshi