Loppiaisloma

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Huh, mikä loppiaisvapaa takana! Sairastupaa on pidetty täällä, mutta onneksemme voimme todeta että tervehtyminen alkaa näkyä ja tuntua. Pitää koputtaa puuta ensin, mutta voinen kai todeta etten tullut kipeäksi. Se tästä vielä olisikin puuttunut - mutta ei nuolaista ennen kuin tipahtaa, joten nöyränä ensi viikkoa kohti!

Jottei pelkkää sairastupaa olisi pidelty niin mahtuihan loppiaiseen muutakin. On saatu lepäillä kunnolla. Itse kävin alemyynneissä ja jotakin tuli hankittuakin (liikaa!) - suunniteltuja juttuja. Ensi viikolla pitää vielä käydä katsastamassa muutama aletärppi. Ehdin kahvitella ystäväpariskunnankin kanssa Ikeassa. Käsitöiden parissa on myös aikaa kulunut mukavasti. Kerrankin on ollut aikaa ruhtinaallisesti kilisytellä puikkoja. 

Joulukuusi on vielä olohuoneessa ja kaikki koristeet paikoillaan. Tänään on tarkoitus riisua joulua osittain pois. Kuusi ja tontut saavat lähteä odottamaan ensi joulua, mutta valot - kuten kuvissa näkyvä tähti - saa vielä jäädä. Vaikka lunta on hieman tullutkin niin pimeyden määrä on suuri. Olkoon valot vielä piristämässä mieltä jonkin aikaa! 💛






Kuvat uudenvuodenaaton iltapäivältä

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi