Retkeilyn iloa - patikkaretki

lauantai 22. lokakuuta 2016

Syksy ja patikointi luonnossa on jotain aivan parasta. Eilen olimme kolmatta kertaa tälle syksylle kiertämässä Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierroksen. Olimme siellä myös syyskuussa  ja elokuussa.

Aiemmin olemme olleet aina viikonloppuna liikkeellä, mutta koska meillä molemmilla on lomaa, olimme tällä kertaa arkipäivänä. Muita retkeilijöitä näkyi huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmilla kerroilla. Saimme pistää jalkaa toisen eteen pitkospuilla omaan tahtiin kaikessa rauhassa. Ainoa poikkeus oli iso koululaisjoukko, noin 80 oppilasta, joka tuli meitä vastaan. Kohteliasta porukkaa ja heittivät meille läpyt ohikulkiessaan.

Ilma oli ihanan kirpsakka + 3 c. Lähdimme reitille kymmeneltä aamupäivällä. Osa pitkospuista oli korteampia öisen huurteen jäljiltä. Saimme ottaa muutamia varovaisempia askelia. Muutoin reitti oli todella hyvässä kunnossa. Mukavaa oli jälleen kerran. Tällä kertaa minulla oli pelkkä kännykkä mukana, joten alla sitä perua olevaa kuvasaldoa.











Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi