Koti ensimmäisen adventin tunnelmissa

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Vuosi on edennyt jo siihen vaiheeseen, että elämme ensimmäistä adventtia. Uudessa kodissa saa elää näitä vuosikellon mukanaan tuomia erityisiä juhlahetkiä ja päiviä ensimmäistä kertaa. Joulu onkin varmasti juhlista suurin, jos asiaa ajattelee koristeluiden näkökulmasta. Meidänkin koti on saanut ensimmäisen jouluilmeensä tämän viikonlopun aikana. Kynttilöitä olemme poltelleet pitkin syksyä ja Happy lightsit ovat olleet pimeitä syysiltoja koristamassa jo hetken aikaa. Takka on tuonut myös oman ihanan lämpöisen ja kodikkaan tunnelmansa olohuoneessa.

Kesällä asetimme tavoitteeksi joulun, jolloin kodin toivottiin olevan lopullisesti laitettuna kuntoon. Kuukauden sisällä meille on saatu olohuoneeseen ja keittiöön mittatilauksena teetetyt verhotangot. Verhotankojen asennus tapahtui myös teetettynä. Ovatpahan nyt kunnolla asennetut oikeille kohdille. Verhot on myös jo hankittu. Viimeiset verhot laitoimme viime viikonloppuna. Alla kuvasarjaa kodin ensimmäisen adventin tunnelmista.

                        
Keittiöön valitsimme Loviisan aitasta perinteiset pellavaverhot, jotka sidotaan naruilla tankoon kiinni. Keittiöön mielestämme sopiikin hieman maalaisromanttisemman tunnelman tuovat verhot, koska muu osa kodistamme ei niin olekaan sitten sitä tyyliä. 



Vanhat mariskoolit ovat löytäneet paikkansa nyt kynttilälyhtyinä sekä hyasinttiruukkuna. Hyasintit tuovat ihanaa tuoksua kotiin vaikka eivät muutoin niin kauniita olekaan. Tämän vuoden Blossaa on tullut myös maistettua eilen. 



Jouluvalot tuovat tunnelmaa. Tähti löytyy keittiöstä. Se on laitettu keskimmäiseen keittiön ikkunoista ja näkyykin kauniisti ulos terassilta päivän pimentyessä. 


Olohuoneessa verhot ovat vaaleat liukuvärjätyt. Verhoista kaksi löysimme Kodin1:stä. Harmiksemme ne olivat joka paikasta loppu, joten otimmekin Tori.fi:n kohteeksemme ja yllätykseksi teinkin siellä kaupat kahdesta verhosta erään naishenkilön kanssa. Verhot olivat hänelle ylimääräiset ja käyttämättömät. Saimme hyvään hintaan paketista ottamattomat verhot, jotka olivat täysin samat kuin jo meillä olevat. Kannattaakin siis käyttää myös muita kanavia ostoksia tehdessä. 



Hyasintti olohuoneessa. 


Happy lightsit <3


Miikka toi katajanoksia pikkujoulukuuseksi. Siihen sainkin idean viritellä valosarjan. 


Miikan joulukellot löysivät paikkansa. 


Fimomassa on saanut uuden muodon jouluaskarteluissani. Joulukoristeet odottavat kuuseen pääsyä nyt keittiössä olevassa pentikin "kristallikruunussa".


Ja vielä ulko-ovelta tunnelmaa. 


Kalakeitto on porissut keittiössä jo hetken aikaa. Sitä syömään seuraavaksi!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi