Välähdyksiä eteisestä

maanantai 4. elokuuta 2014

Kuuma helle on saanut keskittymään pelkästään hikipisaroiden pyyhkimiseen otsalta ja blogi on tästä syystä ollut hiljainen. Kuvasin tällä kertaa eteisemme. Se on suurin piirtein saatu lopulliseen kuntoonsa. Vielä pohdittavaksi jää tuleeko lipaston viereen tuoli vai ei. No se selvinnee myöhemmin. Eihän sisustuksen koskaan tarvitse olla viimeistä piirtoa varten valmis ja lukittu. Saahan sitä muuttaa mielensä mukaan!


Askel ulko-oven ulkopuolelta. Kuten huomata saattaa, mustavalkoinen värimaailma jatkuu. Eteisen lattia on mustaa isoa laattaa. Niin kaunista, mutta entäs käytännöllisyys? En osannut ajatella, että mustassa laatassa tosiaan näkyy aivan kaikki. Kenkien jäljet, pöly, pitkät irronneet hiukseni... you name it!


Eteisessä kaikki on uutta. Lipasto hankittiin ihan käytännön syistä. Naisen käsilaukku pitää sisällään erinäisen määrän tavaraa ja se on helppo asettaa peilikaapin sisällä olevalle hyllylle "piiloon". Minne sitten päätyy miehen taskujen sisältö? Pitkin keittiön pöytää tietysti ;-D 

Nyt taskuista löytyvät asiat voi laittaa lipaston laatikkoon kotiin tullessa ja ottaa ne sieltä mukaan ulos lähtiessä. Kätevää!


Musta laattalattia on tosiaan kaunis sellaisenaankin ja maton hankinta tuntui aluksi tylsältä. Kuitenkin lattiassa näkyvät kenkien jäljet vaativat, että jotain on tehtävä. Tottahan toki kengät voi riisua jo ulko-ovella, mutta jatkuva varominen lattian likaantumisen suhteen alkaa arjessa pidemmän päälle harmittaa. Nyt lattiaa komistaa varmasti monelle tuttu 270 cm pitkä Pappelinan Linn-matto. 

Pappelina on ruotsalainen designyritys, jonka tunnetuin tuote on juurikin tämä kauan unohdiksissa ollut muovimatto. Kyllä, muovimatto on lattialla! Sen päällä voi vapaasti astella kengillä miettimättä maton likaantumista. Tämän voi pestä kätevästi pesukoneessa tai vaikka huuhtaista käsin suihkun alla. Käytännöllisyys ja kaunis ulkomuoto on kerrankin yhdistettynä. Yllätys, nämä olivat joka puolelta loppu!


Lipaston käytännöllisyyden lisäksi siitä on muutakin iloa. Valkoinen väri oli itsestäänselvyys. Lipaston päällä on lasilevy tuomassa lisää kiiltoa sen pintaan. 


Seinällä näkyy myös äitini meille hankkima taideteos, joka sopii kuin piste iin päälle eteisemme sisustukseen.


"Perjantaikukat" pääsevät tuomaan kodikkuutta heti eteiseen astuttaessa. Lipastoa koristavat myös kaksi kuvakehystä meidän kesäisillä yhteiskuvilla. 


Neilikoita. 


Eteisen iso peilikaappi. 


Näin meidän eteisessä. Tulipa höpötettyä siitäkin monisanainen kuvaus. Näiden helteiden aikaan alkaa odottaa jo syksyä. Haaveissa kynttilät ja takkatuli... 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi