Muutto Osa 1 - Done

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Meidän muutto on siis kahden aikuisen muutto yhteen, joten kaikki käy kahdessa osasssa. Torstaina ennen lopputarkastusta oli viimeiset tarkastukset, iltapäivällä olimme pankissa maksamassa kaupan loppusumman ja klo 15 alkoi muutto. Ja kello 17:30 olivat Helin lähes kaikki tavarat siirretty uuteen taloomme. Tämä kaikki siis tapahtui siinä vaiheessa, kun ainakin puoli Suomea oli jo siirtymässä juhannuksen viettoon. Meidän juhannus onkin sitten ollut tavaroiden asettelua paikoilleen ja uuteen kotiin tutustumiseta. Päivät ovat menneet yhdessä hujauksessa emmekä edes pitkän viikonlopun aikana ole paljon ehtineet hengähtää. No vähän sentään.
Kaikki kuitenkin sujui hyvin. Tavarat ovat siirtyneet kohti omia paikkojaan, kodinkoneet on saatu toimimaan. Perjantaiaamuna käytiin hankkimassa ainakin väliaikainen ratkaisu tämän ajan välttämättömyyteen eli nettiyhteyteen: toistaiseksi mennään 4G:llä, katsotaan, jos joskus olisi kiinteäkin yhteys.
Tämän kaiken lisäksi parin viikon päästä on sitten sama rumba edessä, kun minun tavarani saapuvat Espoosta Turkuun. Tuntuu oudolta, että talossamme on reilusti neliöitä, mutta säilytystilat ovat jo lähes täynnä ja ainakin puolet tavaroista on vielä toisessa osoitteessa...

Isokin sohva näyttää pieneltä, kun olohuone kasvaa kokoa.

TV-kanavat löytyivät heti ja yki nykyajan hömpötys saatiin taloon.

Ruokapöytäkin piti laittaa kasaan, vaikka syöminen ensimmäisenä iltana vähän myöhään menikin.

Etuovikin näyttää jo siltä, että talossa asutaan.

Terassilla pöytä odottaa jo grillaajia, vaikka sää hyinen onkin.

Uni on tullut hyvin uudessa kodissa.

Takkakin tuli testattua, kun ulkona on +10 astetta.
Juhannussunnuntaina tuli rakeita, vaikka kuvassa näyttäisikin, että itävällä nurmikolla olisi soraa.

Toinen pikkumakuuhuoneista odottaa vielä lisäkalusteita Espoosta.

Ihan kaikki ei ole vielä paikallaan...

Juhannussaunaankin sentään ehdittiin uudessa kodissa.

Ja mansikkakakku kuuluu juhannukseen. Ensimmäinen vieraskin pääsi siitä nauttimaan.

Uutta kotia juhlistettiin toki, vaikka touhua aina riittääkin.


PS. Google-Bloggerille tiedoksi, että käyttöliittymänne ei ole edes 1990-luvulta...

2 kommenttia :

  1. Aitoa shampanjaa mansikkakakun kera, millään muulla uudenuutukaista taloa ei voisi korkatakaan! Onnea uuteen tupaan!

    VastaaPoista

by mlekoshi